perjantai 9. kesäkuuta 2017

Lobbarit ja kansan vaiettu ääni

Jo kertaalleen sovittu alkoholilain muutosesitys kaatui lopulta Keskustan selkärangattomuuteen, mutta jonkinlaista tekohengitystä jo vuosia valmistellulle esitykselle vielä ilmeisesti yritetään. Jo nyt on selvää, ettei mistään suuresta kokonaisuudistuksesta voida kuitenkaan puhua ja lukuisten kompromissien loppuunsyömästä esityksestä onkin käytetty nimitystä maailman pienin alkoholilain uudistus. Ja siitäkin saatiin melkoinen vuori kiivettäväksi.

Keskustelu aiheen ympärillä jatkaa kuitenkin kuohumistaan. Paikoin värikästäkin keskustelua on leimannut Alkon asemasta ja tiukasta politiikasta hyötyvien, jopa riippuvien tahojen agressiivinen vaikutushalu. Oman aseman ja tukivarahuolien* ohella liikkeellä on ollut myös vahvan ideologista ja hengellistäkin näkemyksellisyyttä, eikä tietynlaisten auktoriteettien halpamaiselta valehtelultakaan ole vältytty.

Syntipukki ”yht’äkkiselle” euronormisen alkoholipolitiikan rummuttamiselle on haettu panimoteollisuuden leiristä. Panimoteollisuudella on luonnollisesti aiheen suhteen omat intressinsä, mutta näin on itse kullakin järkevällä elinkeinoaan harjoittavalla taholla – ylisäännellystä ja lakiteknisesti vainotusta teollisuudenhaarasta nyt puhumattakaan. Erityisesti ravinolta-ala ja pienpanimot ovat odottaneet kauan luvattuja, lainsäädäntöä selkeyttäviä toimenpiteitä, jotka taas kerran jäivät toteutumatta. Keskusteluissa ja syytöksissä on myös unohtunut yksi tärkeä ja yhtälailla nykymenoon tyytymätön osapuoli: kansan syvät rivit.

Se kuuluisa lehti on käynyt puussa jo useamman kerran ja nyt kansan mitta on tullut täyteen.

Kuten THL:nkin papereista nähdään, on kansan mitta nykypolitiikkaa kohtaan tulossa täyteen. Ovet Eurooppaan ovat olleet auki jo pitkään ja uudet sukupolvet maistelevat vanhempiaan rohkeammin muun maailman menoa ja antimia. Aihetta on tietoisesti hyssytelty ja jopa sivuutettu**, mutta nyt kaatunut lakiuudistus kypsytti nykyaikaisen kieltolakimme hedelmät.

Kansalaisten omaan lakivaikuttamisen palveluun (kansalaisaloite.fi) on kirjattu muutama päivä sitten kaksikin erilaista alkoholilainsäädännön muuttamiseen tähtäävää kansalaisaloitetta, joita kannattaa käydä vilkaisemassa:

Eero Vainionpää ja Henri Heikkinen: Alkoholilakitoteutettava alkuperäisen sopimuksen mukaan


Eero Vainionpään ja Henri Heikkisen kansalaisaloitteen tavoitteena on yksiselitteisesti viedä jo pöydällä ollut alkoholilaki sellaisenaan maaliin saakka. Asiahan on hallituspuolueiden kesken jo kertaalleen sovittu, eikä käytännössä vaatisi kuin muutaman Keskusta-puolueen sooloilijan kuriin laittamista. Näin ensimmäinen askel kohti nykyaikaa tulisi vihdoin otettua.

Petri Viglione: Kansalaisaloite alkoholilain muuttamisestasiten, että alkoholijuoman vähittäismyynti sallitaan enintään 15,5 tilavuusprosenttia (nyk. 4,7 %) alkoholia sisältäville käymisteitse valmistetuille juomille


Petri Viglione sen sijaan tarttuisi ihan oikeasti sitä härkää sarvista. Hänen aloitteessaan tosin keskitytään ainoastaan käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien myyntiin, mikä lienee mieluisa asia etenkin huolensa ”limuviinojen” markettimyynnistä ilmaisseiden kannalta. Näin esimerkiksi lonkero pysyisi Alkon myyntilistoilla ja suomalaiset voisivat hakea sen nykyiseen tapaan Virosta ja autolautoilta. Sen sijaan Viglione hakee aloitteellaan Alkon myyntimonopolin purkamista alle 15,5-prosenttisilta oluilta, viineiltä ja siidereiltä.

Lakia lähestytään nyt käytännössä kolmelta kantilta, mutta kansan luotto hallituksen aikaansaamisiin on huvennut käsiin. Aika näyttää, kuinka kaksi rinnakkaista kansalaisaloitetta tulee menestymään ja mitä käy, jos ne Arkadianmäelle saakka itsensä kampeavat. Esimerkiksi viime vaalien allavaltaosa valituista kansanedustajista kannatti viinien tuomista kauppoihin, mutta täytyy muistaa, että tuon ajankohdan jälkeen olemme saaneet todistaa melkoista puskafarssia.

Suosittelen myös lukemaan Kim Moliisin havainnollistavan selonteon alkoholipoliittisen edunvalvonnan hyvä veli –verkostosta:


*Esimerkiksi yksi julkisen tuen suurimmista nauttijoista, EHYT ry, oli mm. kuntavaalien aikaan näkyvästi esillä ideologiaansa tukevien ehdokkaiden kampanjoissa. Poliittisella hyvä veli -toiminnalla varmistetaan ”sopivat” verkostot ja rahoitukset jatkossakin.

**vrt. vaikka THL:n omaa tulkintaa vuoden 2016 tuloksista omaani: THL vs Olutkellari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti