tiistai 4. lokakuuta 2016

Vehniän Runtusahti III



Sahtia Vehniältä...

Kun tuossa Runtusahdin nelosversio jo varastossa kerta odottelee, lienee vihdoin aika avata sanaista arkkua sitä edeltäneestä, loppukesästä testissä olleesta Runtusahti III:sta. Palaute on saavuttanut tekijät jo Jyväskylän SOPPissa, mutta laitetaampa haukut nyt kerralla koko kansan nähtäville.

Mikko Tarvainen ja Vesa Puupponen ovat tosiaan aloittaneet sahdin saloihin tutustumisen ryminällä ja kesän mittaan Vehniän maalaismaisemissa on valmistunut neljä saunanpadallista tuota jumalten nektaria. Kaksi ensimmäistä erää menivät toimintatapoja hioessa tuloksen parantuessa eksponentiaalisesti. Tähän kolmanteen haettiin jo hieman uutta lähestymiskulmaa vaihtamalla humaloinnissa aiemmin käytetty Fuggle-lajike Hallertau Perleen. Puolet tästä erästä kypsytettiin avoimessa astiassa loppujen muhiessa entiseen tapaan suljetussa ympäristössä. Mikko kommentoi saunatuvassa tehtyä maistelua seuraavasti:
Suljetussa astiassa ja avonaisessa astiassa valmistetuissa sahtierissä oli eroja. Avonainen kävi vauhdikkaammin, oli väljähtyneempi ja vähemmän hapokas. Eli avonaisessa astiassa tehty joko valmistuu nopeammin tai sitten vain väljähtyy nopeammin.
Sahdin jälkivierteestä tehtiin myös tippukaljaa joka kuuleman mukaan onnstui hyvin. Sahdeista sain maistettavakseni suljettua versiota. Oppia ikä kaikki: tähän mennessä selvästi suunmukaisin ja laadukkain kokonaisuus mitä Vehniältä on vastaan tullut, vaikkei se kakkoseräkään heikko missään nimessä ollutkaan. Pikapuoliin sitten neljäs erä selvityksen alle ja raportointivaihe käyntiin hitusen paremmalla aikataululla. Hyvältä kuitenkin jo vaikuttaa.

 Vehniän Runtusahti III
Kellertävän ruskea, samea ja jämäkän näköinen sahti. Jos rukiinkäytön voisi tunnistaa päältä, olisi näky mielikuvissani tämän näköinen. Syyspäivän päätteeksi se henkii jollain tapaa rustiikkista maalaismaisuutta, mikä on aina hyvä asia.

Tuoksu on varsin makea, toffeinen, kypsän banaaninen ja karamellisen maltainen, mutta siinä piilee myös ronski annos kokonaisuuden aateloivaa rukiisuutta sekä katajaista tuntua. Hyvin paksu, syvän tuntuinen ja runsas.

Maultaan tuoksun veroinen, tuntumaltaan odotuksia hitusen yksiulotteisempi, mutta edelleen soljuva, paksuhko ja huulia tahmaava. Karamellisen maltainen, hieman leipäinen ja mukavan banaaninen alku saa seurakseen katajaista, rukiisen rouheaa ja rustiikkista särmää sekä kohtalaista leivontamausteisuutta. Lopussa on myös pientä katkeruutta, mikä sopii joukkoon hyvin. Aika muhkea, selkeä ja miellyttävä kokonaisuus.

Hemmetin hyvä sahti.

Pisteet: 40/50 (8-4-9-4-15)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti