tiistai 19. tammikuuta 2016

Kevyt Lehen makumatka: Ogar Polski & Väike India


Lehet hyllyssä...
Virolaiset pienpanimo-oluet ovat tehneet tuloaan Suomen markkinoille jo hyvän aikaa. Ravintoloiden puolella valikoima on jo aika päiviä sitten laajentunut paikoin varsin mittavaksikin ja maailmanluokan laatupanimoihin luettava Põhjala on raivannut tietään syksystä lähtien myös Alkon valikoimiin. Myös vähittäiskauppiaat ovat heränneet Etelä-Helsingin craft-buumiin ja suosioon. 

Tamperalais-tallinnalainen Sori iskeytyi pysyväksi osaksi ruokakauppojen olutvalikoimia jo viime keväänä ja nyt Jyväskylänkin korkeudella on mahdollista käydä Lehen hakumatkalla lähimarketin hyllyväliköissä. Ylitarjontaa ei vielä kuitenkaan näyttäisi olevan, mutta selkeää ryhtiliikettä on joka tapauksessa havaittavissa virolaistenkin vahvuudessa. Kotimaiset pienpanimo-oluethan alkavat olemaan jo ihanan arkipäiväinen näky kasvavien oluthyllyjen varsilla – ihan niin kuin pitääkin.

Sorin ja Põhjalan tuotteiden lisäksi paikallismarketeista löytyy tällä hetkellä ainakin Viron koirapanimona tunnetun Lehe Pruulikodan tuotteita, joista ensimaistoon nappasin kutkuttavan Ogar Polski grodziskien sekä alkoholittomien tuotteiden hyllyssä majailleen Väike Indian eli 2,7%:in session IPAn.

Lehe Ogar Polskie
Ihmisen, koiran ja oluen pitkää, läpi historian myllerrysten kestänyttä liittoa juhlistava koirateema on iso osa Lehen tuotteiden ulkoista ilmettä, vaikka muitakin aiheita toki löytyy. Ikiaikaista puolalaista vehnäoluttyyliä edustava Ogar Polski on kuitenkin yksi esimerkki tästä teemasta. Ogar Polski on puolaa ja tarkoittaa puolanajokoiraa, jonka naamavärkki koristaa myös pullon kylkeä. Perinteisesti pelkästä savustetusta vehnämaltaasta valmistettava oluttyyli on pitkästä historiastaan huolimatta joutunut taistelemaan olemassa olostaan olutmaailman keskittymisen ja kaventumisen myötä 1900-luvun teollistumisen hurmoksessa. Berliner weißen ja lichtenhainerin tavoin sukupuuton partaalla ollut oluttyyli on nyt kuitenkin saanut uuden elämän modernien pienpanimoiden kokeiluhenkisyyden ansiosta ja hyvä niin. Elämäni ensimmäinen grodziskie siis lasissa ja sekin tehty Virossa.
Ogar Polski is not a crazy Polack. Ogar Polski is a Polish hound. It is an ancient Polish dog, known for its sharp nose and hard-working nature:
In our opinion, this dog is perfect for characterising Grodziskie. Grodziskie is an old beer style from Poland. This beer is made from wheat malt that has been dried over an oak wood fire. The light and golden-coloured wheat malt mixed with heavy smoky oak delivers quite a dotty flavour. A Polish-style flavour.
Tuopillinen kaivelikin tuon jo esiin, eli viroksi ogar tarkoittaa hullua, joten liekkö tässä jonkinlainen tahaton (tai tahallinen) sanaleikki Puolan veljien kustannuksella… Mene ja tiedä. Blogikollegan saunaolutvertaus ja muutoinkin miellyttävät tunnelmakuvaukset on helppo allekirjoittaa. Kerrassaan hieno olut, jossa tunnelma on puoli ruokaa.

Lehe Ogar Polski
Hieman samea, vaaleahkon keltainen olut keskirunsaalla, melko nopeasti tasoittuvalla vaahdolla. Tuoksultaan se on vaalea, rento ja jollain tapaa koivikkoisen kutsuva. Johan on kesäinen, aidon maalaismainen ja viehkeä tunnelma! Vaaleaa, pellolta poimittua vehnäisyyttä, kevyen pippurista potkua ja tunnelmallista savuisuutta, jota voisi kuvitella leijailevan mökkisaunan ympäristössä lämpimänä heinäkuun päivänä.

Maultaan tuoksunmukainen, toimiva ja erittäin kutsuva. Sitä rehtiä mökkikesän menoa maalaismaisin teesein. Heinäkuusta voitaisiin peruuttaa juhannuksen korville, sen verran koivikkoinen katku mausta löytyy… Savukin voisi olla aamulla kevyesti kytevän juhannusroihun sijoilta lähtöisin, jo pahimman tujakkuutensa terän menettänyttä, pyöristänyttä tuiverrusta. Kevyttä makeutta, runsaampaa valkopippuria ja ehkä hienoista aukkoisuutta paikkapaikoin. Näistä huolimatta makua riittää ja vehnäsavuinen tunnelma hiipii hipihiljaa voimakkaampaan, viipyilevämpään suuntaan… Johan on!

Tuomio: Erittäin tunnelmallinen, mökkikesän haikeisiin muistoihin mielen palauttava savuvehnä puolalaisen kulttuuriperinnön näkökulmasta.

Pisteet: 36/50


Lehe Väike India
Toinen lähimarketin oluthyllystä mukaan lähtenyt olut oli vihreäkuosinen Väike India. Kuten modernin olutkulttuurin myötä on jo opittu, ei India-terminä aina tarkoita ylimausteista currysoppaa, vaan enenevissä määrin se viittaa humalin ryyditettyyn, jopa pirskahtelevan raikkaaseen ja purevaan makuelämykseen. Väike on viroa ja tarkoittaa pientä, mikä viitanneekin oluen matalaan 2,7%:n vahvuuteen. Otin oluen testiin pizzan kylkiäisenä ja sehän pelitti kuin unelma.
Who does not like hops? One decent bomb of hops draws a beer friend as valerian draws a cat. For a dose of hops, an expert turns its eyes to IPA or India Pale Ale. It is beer style, where the phrase “too much hops” does not exist. Unfortunately, IPA foresees a decent amount of alcohol, 7% or 8% and more. However, a strong beer is not suitable in every situation. An alcohol remains alcohol and smart beer friend handles it carefully.

What about one IPA being insanely hopped with a little bit of alcohol?  That is what Little India is. A small beer with plenty of Columbus and Amarillo hops as well as Simcoe Brand YCR 14 hop variety in it.
Pidän panimon etiketeistä ja niiden vironkielisistä kuvauksista. Vaikkei niistä paljon irti saakaan, on niiden viihdearvo valtava: Kellele siis humalad ei meeldiks? Üks korralik humalapomm tõmbab õllesõpra nagu palderjan kassi. Humaladoosi saamiseks pöörab asjatundja oma pilgu IPA ehk Indian Pale Ale’i poole. See on õllestiil, kus väljundit "liiga palju humalaid" ei ole olemas.”

Lehe Väike India
Vaalean keltainen, hieman oranssinen olut kuohkealla vaahtokerroksella. Tuoksu on raikas, aromaattinen ja hyvin kesäinen. Greippiä, kevyttä trooppisuutta sekä havuista tuoreutta varsin kevyen ja vaalean maltaisuuden päällä.

Maultaan hyvin tuoksun kaltainen, hieman suoraviivaisempi ja rapeampi. Hyvin raikas, erinomaisesti pizzan kylkeen istuva olut. Hyvä annos puhdasta greippisyyttä, lopussa mukaan nousevaa mäntyisyyttä sekä kevyettä, vaaleansävyistä maltaisuutta. Suoraviivainen, pureva ja mukavan virkistävä.

Tuomio: Ensiluokkainen suoritus näihin vahvuuksiin. Ronski humalointi ei lyö yli, mutta tarjoaa riittävän potkivan rutistuksen raikkaan kokonaisuuden sinetiksi.

Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti