maanantai 6. heinäkuuta 2015

Weihenstephaner Vitus


Mökillä tuli hienoisen tauon jälkeen istahdettua vehnäisempien makujen ääreen kun lasiin kaatui moneen kertaan palkittu, maailman vanhimman panimon tittelistä kättä Klosterbrauerei Weltenburgin kanssa vääntävän Weihenstephanerin weizenbock eli Vitus.

Bayerische Staatsbrauerei Weihenstephan sijaitsee Münchenin lentokentän pohjoispuolelta löytyvässä Freisingin kaupungissa, jonka rinteille alettiin rakentamaan hengellistä satamaa jo vuonna 725. Vanhoista aikakirjoista löytyy maininta luostarin alueella harjoitetusta humalan viljelystä jo vuodelta 768, joten alueen oluelliset perinteet lienevät pitkälti yli tuhatvuotiset.  Matka on kuitenkin ollut kivikkoinen ja vielä ennen vuoden 1040 virallista oluen valmistus- ja myyntilupaa hunnit ehtivät tekemään tiluksilla tuhojaan.

Tuhatluvun alkupuoli oli muutoinkin melkoista myllerrystä lukuisten tulipalojen, valloitusten sekä Euroopassa harvinaisemman maanjäristyksen tehdessä tuhojaan. Munkkikunta ei kuitenkaan vähästä hätkähtänyt ja niin luostari ehostettiin kerta toisensa jälkeen ennalleen eikä oluen valmistuksestakaan haluttu tinkiä – hyvä niin. 1800-luvun alussa Saksa maallistui ja luostarinkin toiminta lakkasi sekularisaation myötä. Panimotoiminta haluttiin kuitenkin pitää voimissaan ja se kuuluukin nykyisin Baijerin aluehallinnon omistukseen.

Weihenstephaner Vitus
Aurinkoisen keltainen, tasaisen samea ja hämyinen olut runsaalla, valkealla vaahdolla. Tuoksultaan keskirunsas, selkeä ja toimiva. Vaalean hedelmäinen tunnelma henkii banaania, mutta myös sitruksista happamuutta. Hieman toffeisen kaikuista makeutta, rehdimmin pippurimausteista hiivaisuutta.

Maultaan edelleen mainio. Banaaniesterinen hedelmäisyys on vaaleaa, myös sitruksisen potkun omaavaa. Vaaleaa vehnää, taustalla toffeeta, hieman purukumia. Pippurisen mausteista hiivaisuutta lopulta kuivahkoksi muuttuvassa loppumaussa.

Tuntumaltaan sopivan tuhti, silti melko raikas ja kesäinen. Mukavaa pyöreyttä – maussa pientä tiiviyttä sekä bockmaisia piirteitä.

Tuomio: Hieno, maistuva vehnänautinto joka pelaa kauniisti niin happaman, makean kuin kuivankin koulukunnan teesein.


Pisteet: 39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti