perjantai 27. joulukuuta 2013

Ukonmalja / Hiisi Hansakauppiaan Baltic Porter - Taiston palkinto-olut!

Matkan maistuva päätös - vaiko alku suuren saagan?
(Kuva: Ukonmalja / Hiisi)

”Hansakauppiaan laiva saapui Fennian rantaan. Se oli kulkenut halki myöhäissyksyisen Baltian meren, kiemurrellen satamasta toiseen, keräten parhaita tykötarpeita ruumaansa. 

Vankkurit lastattiin; oli säkkikaupalla anglien ja saksien maltaita, ohraa ja ruista, Preussin hienointa humalaa, Koelnin hiivoja. Suitset kääntyivät sisämaahan päin. Siellä, keskisillä kaskimailla, asuivat Pohjolan parhaimmat oluenpanijat. Matkalla pitkin korpisia kärryteitä kauppias muisteli Danzigin olutkellareiden makuja ja kävi läpi reseptiään…”

Näin alkaa Hansakauppiaan tarina. Muistathan kesällä Hiisi-panimon järjestämän kotiolutkilpailun, Taiston? Tuon mittelön, jossa maamme parhaat kotioluttaiturit ottivat mittaa toisistaan Reservin olutmestari-titteliä himoiten. Palkintona oli myös mahdollisuus valmistaa oma olut Hiisin laitteistoilla kaupalliseen myyntiin. Pitkällisen odotuksen jälkeen saaga on saatu päätökseen, sillä kilpailun voittajaksi kruunatun Ukonmaljan olut on vihdoin saatu kirjoihin ja kansiin tai ehkä pikemminkin pulloihin ja tynnyreihin! Yllä olevan tarinan voit muuten lukea loppuun Hansakauppiaan omalta nettisivulta – suosittelen, kertomus henkii aitoa menneen ajan mystiikkaa…

Oluen on siis valmistanut kotikäsityöläispanimo-Ukonmalja jyväskyläläisen Hiisin tiloissa ja laitteilla. Oluen nimi on Hansakauppiaan Baltic Porter – oluen tyylilajin arvannette jo tuon perusteella. Olutkellari oli mukana seuraamassa oluen valmistusta marraskuisena lauantaina – raporttihan julkaistiin aikanaan myös tässä blogissa. Olutta on saatavilla valikoiduista olutravintoloista ainakin Jyväskylässä – Brick’siin tahi Harry’siin suuntaisin ensimmäisenä kulkuni mikäli baltti portterin jano yllättää. Itse sain muutaman pullon maistettavaksi Hiisin joulutervehdyksenä, mutta myös omakätisesti Ukonmaljan Tommilta, joka niin ikään muisti kellaristia maistuvilla lahjoilla. Kiitän ja kumarran, hienoa saada testiin olutta, jota on lähes itse ollut valmistamassa – paino sanalla lähes… Hansakauppiaan tarinaa on siis purettu auki Tommin tekemällä nettisivulla, mutta kaivelin vielä hieman lisää triviaa oluen taustoilta. Kuinka palkinto-olueksi valikoitui juuri baltic porter? Onko taustalla hansasatamien mystiikkaa syvempääkin tarinaa? Sehän selvisi kysymällä tekijältä itseltään…

Hansakauppiaan laiva?
(kuva: Tommi Särkkä / Ukonmalja)
Hansakauppias viittaa nimellään 1100-luvun lopulta aina 1600-luvulle saakka aktiivisena (tai no purkautui vasta 1862…) Itämerellä vaikuttaneeseen kauppalaivastoon, joka liikutteli tuon pienen sisämeren rantojen rikkauksia satamasta toiseen. Suola, kankaat ja taloustavarat olivat tärkeitä vientituotteita. Niiden lisäksi liikkui rautaa, kalaa, turkiksia ja mm. mehiläisvahaa. Kansainvälinen toiminta luonnollisesti levitti eurooppalaisia vaikutteita synkkään pohjolaan  lähinnä kirjallisuuden, tapojen ja muodin keinoin. Esimerkiksi Suomeenkin juurtunut juhannussalkoperinne saattaa olla hansakaupan peruja… Oluen nimen ja tarinan lisäksi myös sen tyylilaji, baltic porter, sulautuu saumattomasti Itämeren aalloille. Nimensä mukaisesti tämä tumma, tuhti ja makeahko oluttyyli on lähtöisin Balttian alueelta – sitähän se kauppias tynnyreittäin kogginsa ruumaan oli lastannutkin kotiiin viemiseksi. 

Hansakauppias valmistettiin pintahiivalla ja sen humalat hankittiin Puolasta, jonne johtavat myös voitto-oluen valinnasta kertovat jäljet. Hansareittiä seilataan siis tuonkin asian suhteen! Suunnitteluvaiheessa Tommilla oli jääkaapin ovessa kaikkiaan kahdeksan post-it-lappua, joista kukin sisälsi vaihtoehdon voitto-oluen tyyliksi. Vahvoja ehdokkaita olivat mm. weizenbock, doppelbock, bitter sekä tumma belgiherkku. Kuten niin monesti muutoinkin, on lopullisen päätöksen teossa mukana myös perheen parempi puolisko. Lopullinen idea ja ehdotus baltti portterin teosta tulikin Tommin vaimolta, jolla onkin tarinassa tärkeä rooli muutoinkin.

Puola on Ukonmaljan perheessä tärkeä maa sinne suuntautuneiden tutkimusretkien vuoksi. Ensimmäinen matka sisälsi muutaman päivän yhteistä oleilua Gdanskin kaupungissa, josta Tommi sitten jatkoi matkaa muualle Puolaan parin viikon reppureissulle. Matkaa taittui ja maisemat vaihtuivat – polaanien maa iskostui syvälle sydämeen ja parin vuoden päästä koittikin uusintareissu laajentuneen perheen voimin. Reissuilla kohdalle sattui myös kaksi suussasulavaa baltti portteria, Zywiecin sekä Okocimin valmistamat joista jälkimmäinen jäi myös vaimon mieliin. Valitettavasti Okocimin tuotosta ei yrityksestä huolimatta sattunut enää kohdille, joten maistuvan tuliaisen kotiin vieminen ei näin ollen onnistunut. ”Eli ei siis saatu sitä kotiin ja aina välillä asia palaa mieliin -- että kun sitä jostain vielä saisi”. Siksipä Tommi on pidempään jo harkinnut valmistavansa Okociminsä itse! Sattuvasti voitto-olutta pähkäillessään vierestä kuuluikin puolivakava ehdotus ”mitenkäs se Okocim?”. Ehdotus kuulosti järkeenkäyvältä ja lopulta muodostui itsestään selvyydeksi – ”miksikäs ei?”. Vahva, tumma ja talveen sopiva oluttyyli, josta ei ylitarjontaa Suomen markkinoilla ole.

”Tietyllä tavalla olut on siis omistettu sekä vaimolleni että Puolalle -- tai universaalimmin kuvattuna: mukaville matkamuistoille ja hienoille oluille ja paikoille ja sille, että koti ja kotiinpaluu kuitenkin on aina parasta.”

Hansakauppiaan resepti ei suinkaan ole suora kopio esikuvana toimivasta Okocimistä, joskin mallaspohjaa, humalavalintoja, alkoholipitoisuutta, väriä, katkeruutta ja ominaispainoja on sovitettu ko. oluen spekseihin. Raaka-ainevalinnat sattuivat myös puolivahingossa osumaan tärkeässä roolissa olevaan maantieteelliseen teemaan, sillä ne tulevat Briteistä, Suomesta, Saksasta ja Puolasta – vanhojen hansareittien varsilta! Puolalainen Lublin-humala sai kaverikseen Marynkaa ja mallaspohjaan lisättiin karamellisoitua ruismallasta. Ruistahan viljellään paljon myös Baltian alueella. Ehkä suurin ero moderneihin baltic portereihin on Hansakauppiaan käyttäminen pintahiivalla pohjahiivan sijaan. Mielessä oli käynyt kuulemma myös hunajan käyttö, mutta lopulta päädyttiin tekemään olut ”perusraaka-aineista”. Hansakauppias on siis tehnyt pitkän matkan ja saapunut vihdoin kotisatamaan. Lähdenkin tästä auttamaan kuorman purussa!

Ukonmalja / Hiisi Hansakauppiaan Baltic Porter
  • Tyyli: Baltic Porter
  • Alk.%: 8,5
  • Panimo: Ukonmalja, Jyväskylä, Suomi
  • Pantu: Panimo Hiisi, Jyväskylä, Suomi
Tumman puhuva, ehkä kuitenkin todella tummaan ruskeaan kääntyvä mustan sijaan. Valoa vasten katseltuna päästää hieman punertavaa valoa läpi reunoiltaan, ikään kuin leikittelemään tummaa taustaansa vasten. Tuoksu on keskirunsas, odotetun jykevästi maltaaseen painottuva. Ruskeaa, limppuista makeutta – ehkä jollain tapaa myös siirappista imelyyttä, joskin Dan Sukkerin siirappitölkkiä hillitympänä. Ei liian raskas, pikemminkin pehmyt, soljuva ja ehkä tumman hedelmäinenkin. Maultaan hyvällä tapaa vahvan bockmainen kevyellä paahteen tuomalla twistillä. Jykevää, tumman ruskeaa maltaisuutta hyvällä annoksella siirappista limppuisuutta, joka ei luonnehdinnasta huolimatta taitu yli imelyyden sietorajan. Hennosti paahdetta, mutta tuotakin enemmän salmiakin suolaisuutta sekä luonnetta antavaa rukiin rouheutta – lopussa mukavasti tunnelmaa tasapainottavaa, sopivan rivakasti purevaa humalointia, jossa on niin sitruksen happamuutta kuin myös runsaampaa yrttistä vivahteikkuuttakin. Mukavasti jää kutkuttelemaan muutoin soljuvan maltaisen aallon jälkimaininkeihin…  Tunnelmassa on hienoista pähkinäistä kuivuutta, joskaan maun puolesta tuota ei välttämättä juurikaan löydy. Suutuntuma on miellyttävän runsas, joskaan ei millään muotoa tahmaavan hidas. Suussa viettelevästi tanssahteleva ja hyvin makujen paksuutta tukeva. Laadukas ja maistuva, mieluisan makea balttiportteri sopivalla kädellä humaloituna. Na zdrowie!

Pisteet: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti